Rakastan pehmeää, suloista ja hellittävää ja siksi elämässäni on aina ollut eläimiä. Pikkutyttönä raahasin kotiin mm. lokinpoikasen, joka kasvoi olkapäälläni ja kulki kanssani joka paikkaan. Ennen pitkää äitini kyllästyi kenties ympäri huonettani olleeseen lokin ruikkauksiin ja mystisesti lintu katosi elämästäni. Lemmikkejä on ollut monenlaisia hevosista hamstereihin ja melkein kaikkea siltä väliltä, mutta vasta myöhemmällä iällä löysin angorakanin, joka voisi tuottaa myös minulle ihanaa kuitua. Opettelin kehräämään.

Yksi meditatiivisimmista käsityön muodoista on nimenomaan kehrääminen. Alku on helposti kuitenkin aika kivikkoinen. Tuskaisen alun jälkeen, lukuisten yritysten ja erehdysten kautta alkoi muodostumaan käyttökelpoista lankaa. Myöhemmin olen tajunnut, että pitipä kiivetä taas takapuoli edellä puuhun, kun angorakanin kuidulla kehruuharjoitukset aloitin. Angoran kuitu on yksi haastavimpia kehrättäviä. No siitä oli sitten helppo laskeutua suomenlampaan ja alpakan villaan. Onpa sitä tullut kehrättyä marsunkin turkkia, sellaisia pitkäkarvaisia marsuja, kun taloudestamme löytyy. 

Kehrääminen on meditatiivista, siinä sielu lepää, kun kuitu soljuu sormien lävitse ja muodostuu säikeeksi. Kun säikeet ovat rullalla ne kerrataan kaksi tai kolmesäikeiseksi. Itse valmistan paljon yksisäikeistä. Siinä kuidun ominaisuus tulee parhaiten esiin. Langasta tulee erityisen pehmeää. Yksisäikeisen kehrääminen onkin tullut jäädäkseen, koska kehitin siihen heti alkuun systeemin, joka saa aikaan käyttökelpoista kiertämätöntä lankaa. Tämä systeemi pysyykin ammattisalaisuutena. Se on kuin salainen resepti, jota ei hevillä aukaista kellekään. 

Kehrääminen ja keramiikka ovat  jossain mielessä samanlaisia harrasteita. Molemmissa tarvitaan kärsivällisyyttä, keramiikassa on monta vaihetta ja melkeinpä missä vaiheessa vain on suuri riski, että tuntikausia tehty työ menee rikki. Kehrätessäkin on monta vaihetta. Rikkoutumisen vaaraa ei ole, mutta työ on tuskaisen hidasta. Langan käsin kehräämistä ei pysty määräänsä enempää nopeuttamaan. Yhden lace- vahvuisen 50g vyyhdin loppuun saattamiseen menee aikaa useampi tunti. Voit koittaa, jos et usko. Paksumpaa lankaa tulee joutuisammin, muttei sekään itsestään synny. Niinpä langalle tulee herkästi hintaa, vaikka mitä tekisi. 

Mitähän sitä itsestään kertoisi. Titteleistä en niin välitä, kun ne eivät oikeastaan määritä minua. Tai ainakaan en halua niiden määrittävän. Vapaus, niin monella sektorilla, kuin se suinkin on mahdollista on melkeinpä elinehtoni. Elän tunteella, kokemuksilla ja vahvoin aistein. Jotkut määrittelevät minut muotisanalla erityisherkkä. Eihän sitä käy kieltäminen, kun itku ja nauru mahtuu samaan hetkeen, missä näen tai kuulen jotain sykähdyttävää. Taiteilijasielu kuvastaa itseäni paremmin kuin taiteilija, koska luulen sen olevan jotain elämää suurempaa, sitä paitsi minulla ei ole taiteilijan titteliä, kuin muiden nimeämänä.

Mutta sen tiedän, että minulla on valtava tarve luoda. Toisissa asioissa olen kärsimätön, kuten paperiasioissa, mutta kun alan tuottamaan käsilläni, uppoudun maailmaani tuntikausiksi. Haluni oppia uutta on ehtymätön. Olen valtavan utelias ympärilläni olevaa kohden. Etsin ulottuvuuksia näkemästäni, kohtaamisista ja luomakunnasta ylipäätään. Tarkalleen ottaen en tiedä, mistä luovuuden tarve kumpuaa, mutta tukehdun, jos yritän sitä sammutella.

Onhan minun suvussani taiteilijoita tai ainakin yksi, sieluja molemmin puolin, mutta yksi ihan oikeakin, vieläpä mainetta niittänyt. Voihan sieltä jotain perimää tulla.  Kunnianhimoa minulla ei ole tippaakaan ja se vasta monessa on huono. Sitä tyytyy puuhailemaan, kun voisi laittaa tuulemaan, niin, että näkyy ja kuuluu. Siksi varmaan pikkuinen yritykseni ei ole ottanut kovin isoja harppauksia. Tyydyn elämään pienesti, mutta mahdollisimman rennolla otteella.

Ei ole helppo tuoda tekemisiään kaikkien silmien alle ja alistaa itseään arvostelulle, mistä niin monet tykkää, itsekin. Silti se täytyy tehdä, jos haluaa jakaa asioita ja minähän haluan. Keramiikan keinoin voin ilmaista itseäni luonnikkaasti. Humoristinen ote on iso osa minua. Haluan leikitellä, iloita ja oivaltaa. Jo pienenä tyttönä minulla oli tarve muotoilla ja kun puhdistettua savea ei ollut tarjolla kourin sitä kämmeniin mummulan pellon reunalta. Tästä hetkestä minulla on vahva tunnemuisto, joka mutkien kautta vei minut artesaaniopintojen ääreen nimenomaan keramiikan puolelle.