Angorakani

Kun katson, kuinka isossa maailmassa hyödynnetään elävää elämää, tuntevia ja kokevia eläimiä tulen usein surulliseksi. Mielestäni voimme hyödyntää omia voimavarojamme miten haluamme, mutta muiden elämää tulisi kunnioittaa. Angoratuotannossa silmiin on hypännyt maailmalta, mitä karmaisevampia kuvia siitä, kuinka kaneja hoidetaan ja keritään. Tämä sai minut alunperin miettimään, kuinka tärkeää on, että voimme antaa ihmisille toisenlaistakin kuvaa nimenomaan angoratuotantoon liittyen. Minulla on mahdollisuus muuttaa omalta pieneltä osaltani tätä tilannetta.

Haluan järjestää lemmikkikaneilleni mahdollisimman lajityypilliset olot. Ne elävät yhdyskunnissa, niinkuin luonnossakin kani elää. Meillä angorat keritään hellävaroen, lepertelyn ja pusujen lomassa kiireettömästi. Kanin hyvinvoinnin vuoksi angorakani pitää keriä, kuten lammaskin. Olen saanut pistääkin merkille, että ne suorastaan nauttivat salonkihetkestään ja lössähtävät pöydälle pitkin pituuttaan. Tyytyväisiä eläimiä katsellessani saan paljon iloa elämääni.

Vielä tänäkin päivänä saa olla tarkkana, mistä angoratuotteensa ostaa, koska edelleen jatketaan eläinten huonoa kohtelua. Valitsethan puhtaasti kotimaisen tuotteen, sillä vain silloin voit tietää, että eläimiä kohdellaan hyvin. Samalla annat tukesi ja arvostuksesi kotimaiselle työlle.  

aavaKNITS - tuotteet

Verkkokauppa uudistuksen alla...

Angorakani on vaativa lemmikki. Se on monella tavalla herkkä ja siksi vaatii paneutumista ja asiantuntemusta. Angorakanin turkki kasvaa jatkuvasti, joten kani tulee keriä neljä kertaa vuodessa se hyvinvoinnin tähden. Turkin maksimaalista määrää ei voi jäädä odottelemaan, koska siitä koituu monenlaisia ongelmia, siksipä pidän tärkeänä, että kani keritään siinä vaiheessa, kun kanin on vielä hyvä olla. 

Kerintä tapahtuu trimmerillä ja "parturointiin" kuluu aikaa n. 20 minuuttia. Angora rotuna on jalostettu niin, että se ei hätäile käsittelyssä, vaan jopa nauttii, kunhan on siihen parin ensikerran jälkeen tottunut. Usein vanhemmat kanit pötkähtävät pöydälle pitkin pituuttaan ja nauttivat, kun pääsevät " takistaan" eroon ja kropsottamaan ihoa. Kani " sukiikin" itseään tyytyväisenä reilu puolituntia ja palaa sitten päivän toimiinsa.

Angorakanit ovat yhdyskuntaeläimiä ja nauttivat seurasta. Itse olen halunnut järjestää olot, jossa on yhdyskunta kaneja, jotka tulevat toimeen keskenään. on ihana katsella, kun kaverit lojuilevat päällekkäin parhaan kaverinsa kanssa ja joskus innostuvat nuolemaankin toisiaan. 

Angorakanin ruokinta on tarkkaa. Kanin vaatimukset ruoan suhteen kulkevat käsikädessä turkin kasvun kanssa. Liiallinen rehu väärässä turkinkasvunvaiheessa tuottaa vatsavaivoja, liian vähäinen taas saa eläimen laihtumaan. Myös tuorerehun tarjoilun kanssa pitää olla tietoinen, mikä sopii, mikä ei. 

Angorakanit ovat hauskoja persoonia, joilla kaikilla on omanlaisensa luonne. Toiset ovat hyvin koiramaisia, ottavat kontaktia ja vaativat rapsutuksia, toiset taas introverttejä, jotka tykkäävät olla enemmän omissa oloissaan ja seurailla muiden puuhia.

Hyvinhoidettu angorakani on eloisa, luottavainen ja kaikinpuolin hyvävointisen oloinen. 

Kun edellämainitut asiat ovat kunnossa on ihana kehrätä tätä upeaa ylellistä angoraa luksuslangaksi.